email Laita viestiä

Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä, miten voisimme parantaa talousasioitasi.

Vielä ehtii oikaista vuoden 2017 verotusta!

13.10.2018 | Talouspaja


Vuoden 2017 verotus päättyy 31.10. Yksinkertaisimmillaan oikaisun saa tehtyä pirauttamalla veroviranomaiselle viimeistään 31.10.2018. Muutoksen haku verovuoden 2017 osalta alkaa 1.11.2018. Muutoksenhaku tehdään kirjallisesti oikaisuvaatimuksella joko verohallinnon verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella tuloverotuksen oikaisuvaatimus (3308) tai sitten itse kirjoittamalla. Muutosta vuoden 2017 verotukseen on haettava viimeistään 31.12.2020. Muutoksenhakuaika on siten lyhentynyt!

Oikaisuvaatimuksen tulee olla looginen ja selkeä. Teksti on hyvä olla tiivis ja jäsennelty. Näyttötaakka verotuksessa on pitkälti verovelvollisella, joten tekstissä on tuotava esiin asian kannalta olennaiset ja esitettävä asiaa koskeva näyttö.

Oikaisuvaatimuksessa on annettava seuraavat tiedot:

  1. muutoksenhakijan nimi
  2. henkilötunnus tai y-tunnus
  3. verovuosi
  4. mitä verotusta oikaisuvaatimus koskee
  5. perustelut
  6. päiväys ja allekirjoitus
  7. liitteenä asiakirjat, joihin vedotaan

Jätä oikaisuvaatimus verotoimistoon ja pyydä Verohallinnon kuittaus oikaisuvaatimuksen vastaanottamisesta. Maksa vero tai hae samalla ulosoton kieltoa.

Mikäli asia on taloudellisesti merkittävä ja hankala, kannattaa käyttää veroasiantuntijaa oikaisuvaatimuksen laadinnassa.

 

 

Viimeisimmät kirjoitukset

Vielä ehtii oikaista vuoden 2017 verotusta!

13.10.2018

Vuoden 2017 verotus päättyy 31.10. Yksinkertaisimmillaan oikaisun saa tehtyä pirauttamalla veroviranomaiselle viimeistään...

Jatka lukemista

Työntekijän sitouttaminen lahja vai ansiotuloa?

8.9.2018

KHO on antanut 27.4.2018 ratkaisun, jossa osakkeenomistajien yhtiön työntekijälle antamat osakkeet katsottiin lahjan sijasta...

Jatka lukemista

Sisu Business Event -verkostoitumisristeily 13.-14.9.2018

21.8.2018

Sisu Business Event on vuoden 2018 tehokkain verkostoitumistapahtuma! Tapahtumassa tehdään bisnestä, luodaan uusia...

Jatka lukemista

Peiteltyä osinkoa napsahti

20.8.2018

Osakeyhtiön omistaja oli ostanut verottomana yhteisöhankintana tavaroita omaan harrastustoimintaansa käyttäen yhtiön...

Jatka lukemista

Edunvalvontavaltuutus, turva sinulle ja yrityksellesi

14.8.2018

Huolehtiiko joku yrityksesi ja sinun omat asiat, kun itse et siihen enää kykene? Tässä muutamana päivänä olen asiakkaan kanssa...

Jatka lukemista

Varaa maksuton neuvonta

Jos päätät asioida meidän kanssamme, tiedät mitä saat. Otetaan yhdessä sika säkistä pöydälle maksuttomassa neuvontatapaamisessa.

Yhteystiedot

040 714 0980

Tullivahdinkatu 1C1, 90120 Oulu

Talouspaja Oy2883355-7Oulu

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian.





Sulje

Laita meille viestiä, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian.